Mobiiliversio Piilota

Käytät ilmeisesti Internet Explorer 6 -selainta. Se on jo vanhentunut.
Turvallisemman ja luotettavamman käytön takaamiseksi suosittelemme, että päivität selaimesi johonkin seuraavista:

Firefox / Safari / Opera / Chrome / Internet Explorer 8+

  • Suomi

    Maakohtaiset sivut

Video

Pysähdy, ota kamera esiin, taltioi hetki, ja matka jatkuu! Tämä on minun/meidän uusi päivittäinen rutiinimme.

Osa 1: Reitin suunnittelu ja laukkujen pakkaaminen

Olen freelance-videokuvaaja ja liikkuvan grafiikan suunnittelija, ja vuoden 2019 toukokuussa päätimme lähteä yhdessä kumppanini Larsin kanssa vuoden mittaiselle reissulle tutustumaan Euroopan eri maihin. Halusimme kokea maantieteellisesti lähellä toisiaan olevien ympäristöjen ja kulttuurien monimuotoisuuden – ja kokeilla, onko tänä digitaalisena aikakautena todellakin mahdollista työskennellä mistä vain. Tavoitteenamme oli myös ladata luovuusakkumme ja palata kotiin täynnä uutta energiaa ja inspiraatiota. Etsimme uusia perspektiivejä, tuoksuja, värejä, makuja ja seikkailuja – halusimme laajentaa näkökulmaamme elämään. Kulkuvälinevalintamme: moottoripyörät. Näin pystyisimme suuntaamaan pois valtaväyliltä ja tutustua Euroopan erilaisiin kasvoihin.
Suunnitelmamme on, ettei meillä ole sellaista!!

Aiemmin suunnittelimme matkamme hyvin tarkasti, mutta sitten aloimme ymmärtää, että asiat harvoin menevät juuri niin kuin olemme ajatelleet. Tällä kertaa päätimme olla spontaaneja! Halusimme antaa itsellemme vapauden päättää seuraava määränpäämme mielialamme tai työnäkymien mukaan.

Enduromatkustus tarjoaa monia etuja ja paljon vapauksia, mutta se merkitsee myös sitä, että matkatavaroita mahtuu mukaan vain vähän. Meidän piti siis valita varusteemme hyvin tarkasti ja ottaa mukaan vain kalustoa, johon luotimme sataprosenttisesti. Olimme käyttäneet Olympus-tuotteita jo vuosikausien ajan, joten tunsimme hyvin niiden edut ja olimme varmoja siitä, että ne soveltuisivat täydellisesti matkallemme.

Saksassa toimineena videokuvaajana olen usein käyttänyt Sonyn kinokoon kennolla varustettua kalustoa, mutta tälle matkalle tarvitsin muutakin kuin vain suuren kennon. En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta sateesta, hiekasta, kuumuudesta, pölystä, kuopista ja töyssyistä ei ainakaan tulisi olemaan pulaa. Tämän vuoksi tarvitsin kaluston, jonka tiesin kestävän ääriolosuhteita, kuten Olympus OM-D ‑kamerat. Joten päätin jättää Sony-kaluston kotiin ja pakkasin reissulle mukaan vain Olympus-kalustoa. Tämän tyyppisellä matkalla on tärkeää, että tuote on kestävä ja luotettava, mutta myös koolla on suuri merkitys.

Seuraavan vuoden ajan elämämme keskipisteenä tulisivat olemaan me kaksi, moottoripyörämme ja tie. Koska matkalle on otettava mukaan paljon tärkeitä varusteita, kuten teltta, makuualustat, makuupussit, kesävaatteet, talvivaatteet, ensiapulaukku, kannettavat tietokoneet, ruokaa yms., koolla on iso merkitys. Juuri tällä osa-alueella Olympus M.Zuiko Pro ‑objektiivit loistavat: ne ovat pienikokoisia, kestäviä ja mahtavan valovoimaisia. Siinä on kolme hyvää syytä ottaa ne mukaan seikkailuumme! Jätin myös gimbaalin ilomielin kotiini, sillä OM-D-järjestelmän erinomainen kuvanvakaaja kyllä hoitaa homman.

Halusimme dokumentoida matkamme videolle, joten oli tärkeää, että videotallenteilla olisi korkealuokkainen ääni, joka täydentäisi tarinoita kuvien takana. Olympus LS-P4 on yleiskäyttöinen laite, jossa on sekä suunnattava Gun-mikrofoni että äänitallennin, joten se säästää paljon tilaa ja antaa mielenrauhaa. LS-P4 on nopea määrittää ja yhdistää kameraan, jolloin saamme ammattilaistason äänen suoraan videoleikkeisiimme. Jos meidän on otettava muistiinpanoja, me voimme myös tallentaa ääntä suoraan laitteeseen ilman lisämikrofonia, ja haastatteluja varten kaulusmikrofonin päässä oleva kätevä äänitallennin mahtuu helposti taskuun. Tilaa ja painoa säästyy jälleen huomattavasti!

Kun varusteluettelo oli valmis, pääsimme vihdoin lähtemään seikkailuun – ensimmäisenä kohteenamme Etelä-Eurooppa. Olemme nyt olleet tien päällä melkein kolme kuukautta, ja päätös lähteä tälle matkalle oli ehdottomasti oikea. Joka päivä tulee vastaan uutta nähtävää ja koettavaa, joten aikaa kodin ja taakse jääneen arjen ikävöintiin ei juurikaan jää. Emme malta odottaa, mitä seikkailuja edessämme on!

Kirjoittaja, valokuvaaja ja videokuvaaja: Carolin Nina Jasiak

Kuvagalleria

Kaikki kuvat on otettu seuraavalla kalustolla